lauantai 12. joulukuuta 2009

"Vain elämää, ei sen enempää.."

Eilen Heidi ja lainauros-Barbaari lähti Aidan ja Sadun kanssa Ruotsiin näyttelyihin. Reissulta on tarkoitus kotiutua huomenna myös golden agouti roan naaras. :)

B-pojat (Boogeyman & Black Out) tulivat keskiviikko iltana hoitoon. He kotiutuvat myöskin huomenna. Black Outilla oli puhjennut kaihi ja samoin veljellä on alkavaa kaihia. :( Myöskin poikien siskolla Bubble Babblella puhkesi kaihi toiseen silmään. Tällä hetkellä ainoastaan Bianca on kaihiton, mutta senkin silmät olisi hyvä tutkia. Biancalla on todella paljon jalostusarvoa, koska sen isä kuoli tässä jokin aika sitten eikä Suomessa ole muita sen jälkeläisiä enää. Isä on kaiken lisäksi myös suklaa, mikä tekee Biancasta suklaakantajan. Tietenkin jos tytöllä on kaihia niin se on jalostuksellisesti arvoton..

Ciljaa ja Rosia on nyt totutettu yhteen, koska ne menevät samaan kotiin tammikuussa. Rosi on höykyttänyt Ciljaa oikein kunnolla ja ihan aiheetta. :( Ciljalta löytyi muutamia pieniä haavoja ja korviakin oli merkkailtu.

Lisäksi Remu on nyppinyt alaselkänsä karvattomaksi. :( Alkaa ikä painaa, mutta onhan poika jo 4½-vuotias. Kaikki marsut loishäädettiin ja pestiin noin kuukausi sitten, joten loisia ei ainakaan ole kyseessä. Rasvattiin poitsun peppu ja syötettiin sille helokkiöljyä, koska kyse luultavasti on vain kuivasta ihosta. Remulla on ollut aina hiukan kuiva iho, mutta nyt vanhemmiten se on näköjään mennyt noin pahaksi. On inhottavaa nähdä rakas marsu noin karseessa kunnossa, vaikka kyseessä on vaan karvanlähtöä.. Yleiskunto on muuten hyvä, ruoka maistuu ja paino ei ole laskenut. :)

Mutta sain vihdoinkin tilattua itselleni käyntikortteja! Nyt löytyy mistä antaa mm. näyttelyiden yhteydessä. ;)

lauantai 5. joulukuuta 2009

Grand Gala '09

Palkintopystejä oli jaossa taas!

Edellisenä iltana Nora M. oli tuonut minulle yhden ridgen kuljetettavaksi Lohjalle ja takaisin. Aamulla heräsin suht varhain, pakkasin tavarat & marsut aukoon ja eikun matkaan kohti Lohjaa! Ajoin tällä kertaa aivan yksin ja kauimmaksi kuin ikinä (Porvoossa oon kerran käyny yksin autolla, liukkaalla radalla.) Antti-muru oli antanut navigaattorinsa minulle, mutta arvatkaa vaan sekosko se just Lohjan kohdalla.. -.- Pian huomasinkin olevani Nummi-Pusulassa!! Otti ihan hirveesti kaaliin ja navigaattori oli aivan pihalla. Lohjan ja Nummi-Pusulan väli on vielä tosia pitkä eikä pitkään aikaan pääse kääntymään.. Siinä sitten kattelin kelloa hermostuneesti, mutta lopulta pääsin vetämään jossain auton ympäri. Nousin ylös sitten heti ensimmäisestä Lohjan viitasta eikä navigaattori tunnistanut sitäkään tietä! Hetken päästä pääsin vielä puhaltamaan poliisien puhallusratsiassakin (ensimmäistä kertaa ikinä!) Ajelin Lohjan keskustassa ja Navigaattori huuteli koko ajan omiaan (mm. neuvoi kääntymään vaikka rakennuksen läpi..), mutta lopulta pääsin perille!

Olin lupautunut näyttelyissä vetämään väliaikakisan sekä myymään arpoja. Väliaikakisan vetäminen alkoi olla jo tuttua puuhaa, mutta töppäilinpäs siinäkin. Onneksi saatiin laskettua kaikille äänet oikein ja voittajat saatiin selville. Arvatkin saatiin myytyä viimeistä myöten. :)

Omien marsujeni näyttelytulokset eivät olleet mitenkään ihmeellisiä. UML Bianca 8/8, Orion 6/8, Heidi 4/8. PET Bianca 94p ja Cilja 93,5p + Kupa. Tärkeintä tässä näyttelyssä oli kuitenkin saada Jens Lindgreniltä arvostelut abyilleni. ;)

Sain myös suoritettua tehtäviä pet-tuomarikoulutusta varten. Ollaan kyllä vielä tosi alussa koulutuksen suhteen, mutta hiljaa hyvä tulee. :P

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

F-poikue

Lumikki (Amarillon Doris Day) synnytti vihdoinkin rex-poikasia Garnetista. Tuloksena oli kaksi urosta, Funky Felix (pe white) ja Fiery Fenix (silver argente/white.)

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Lemmikkimessut '09

NordJV-09 Hei-Huppari abypöydällä (c) Jutta Laakso

Lemmariviikonloppu on takana. Ensimmäinen kasvattajakatselmointi (Pala & Bianca) meni läpi ja tuli istuttua yhdistyksen kokouksessa ensimmäistä kertaa. Vastuutehtäviäkin rapsahti kohdalle muutama: toinen kokouksen pöytäkirjantarkastaja ja varatilintarkastaja. Pet-toimikunnan jäsenyys jatkui. Mielessä on kaikkea uutta pet-näyttelyihin. Saa nähdä mitä kaikkea saadaan toimikunnan kanssa aikaan. ;)


Näyttelytulokset:

Lauantai

UML
Heidi 1/3 + SERTI
Bianca 3/3
Orion -/12

PET
Bianca 90p ("tuittu")
Gloria 93p + Kupa turkista tai massasta
Kalle 92p ("suloinen papparainen")


Sunnuntai

UML
Heidi 1/2 + SERTI
Bianca 2/2
Orion 5/7


Kalle muutti näyttelyistä Critters-marsulaan eläkepäiviä viettämään. Ikävä tulee!

Apupala kasvattajakatselmoinnissa (c) Jutta Laakso

torstai 1. lokakuuta 2009

E-poikue

Vihdoinkin syntyi kauan odotettu lilac-poikue!

Isä Byhålans Aubergine - Emä Alkupala

Electra: syntymäpaino 108g, lilac, naaras
http://www.nakertaa.net/marsu/kuvat/Eva/Evan1_2.jpg

Eureka: syntymäpaino 91g, lilac, uros
http://www.nakertaa.net/marsu/kuvat/Eva/Evan2_2.jpg

Eternity: syntymäpaino 87g, black/white roan, naaras
http://www.nakertaa.net/marsu/kuvat/Eva/Evan3_2.jpg

Ebony: syntymäpaino 81g, black/white roan, naaras
http://www.nakertaa.net/marsu/kuvat/Eva/Evan4_1.jpg

Poikueen sivu ja lisää kuvia -> http://www.nakertaa.net/marsu/GalleriaPoikueEva.html

Poikue ei valitettavasti mene rekisteriin (isän vanhemmat on merkattu risteytyksiksi, vaikka todennäköisesti on ollu ulkonäöltään abyjä.) :( Sääli sinänsä, koska oma abysilmäni ei ole järin harjaantunut ja olisi hyvä saada ammattilaisten mielipiteitä näistä poikasista sitten isompana. Mutta sääntö on sääntö, ei voi mitään.

tiistai 15. syyskuuta 2009

Nordic & Smy:n 20v juhlanäyttely

Kuva Jutta Laakso

Vihdoinkin sain aikaa ja tarmoa kirjoittaa viikonlopun tapahtumista.. Eli viikonloppuna oli Pohjoismaiden Mestaruusnäyttely Nordic ja Suomen Marsuyhdistyksen 20-vuotis juhlanäyttely. :)

Perjantaina kuuden jälkeen lähdimme Carolinan kanssa Helsingistä ajamaan kohti Piikkiötä. Matka sujui rattoisasti, koska Carolinan kanssa on niin helppo puhua kaikesta. :) Niin ikävistä kuin syvällisistäkin asioista. Matka meni yllättävän nopeasti ja saavuimme kahdeksan jälkeen Tuorlan majatalolle. Carolina lähti suunnistamaaan seuraavaa etappia kohti sukulaistensa luokse. Aida ja Mika olivat eksyneet, joten jouduin odottamaan päälle puoli tuntia heitä. Onneksi Helmi ja Carska olivat jo majatalolla niin sain heistä odotteluseuraa. :) Yhdeksän aikoihin Aida ja Mika olivat vihdoinkin perillä ja haimme huoneemme avaimen. Huone oli samassa solussa Helmin ja Carskan kanssa, mikä oli hieno juttu. Jo sekin takia, ettei tarvinnut lähteä siirtämään tavaroitani toisaalle. :D

Saatuamme tavarat huoneeseen, lähdimme viemään Aidan tavaroita ja osan marsuista näyttelypaikalle. Siellä oli vielä viimeisimpiä näyttelypaikan pystytyksiä ja autoimme siinä minkä pystyimme/ehdimme/jaksoimme. En muista kuinka myöhään me lopulta pääsimme huoneeseemme, mutta myöhään se oli. Sitten alkoi vielä marsujen pesut ja puunaukset. Minulla oli 5 marsua mukana ja 4 heistä piti puunata seuraavan päivän pet-luokkaan. Ehdin vielä lukea muutaman sivun Twilightia ennen kuin kävimme yöpuulle. Vieläkin on tuo perhanan kirja kesken! :D

Aamulla oli suht aikainen herätys, koska me kolme olimme lupautuneet eläintentarkastajiksi. Aamiaisen jälkeen laitoimme näyttelypaikalle lähtevät kamat kasaan ja lähdimme näyttelypaikalle, joka siis oli muutaman sadan metrin päässä. Marsut paikoilleen, essut päälle ja eläimiä tarkastamaan. :) Ensimmäistä kertaa olin siis tuossa puuhassa, mutta kyllä se sujui kun tiesi, että epäselvissä tapauksissa voi (ja pitää!) pyytää apua. Sain tarkastettavaksi Jens Lindgrenin (OMG!) ja Liz Knudsonin (OMG!) marsut ja olo oli kuin tapaisi julkkiksen. Etenkin kun Jens on sellainen mestari-taikuri marsujen kanssa. :P Vähemmän iloinen olin siitä, että heidän marsunsa olivat pitkiksiä, joita on minusta hyvin vaikea tarkastaa :s Kyllähän ne tarkistetuksi tulivat, mutta ei ollut helppoa todellakaan.. Sain Alanderin Minnalta hienon Nordic Staff -paidan, jossa kaiken lisäksi luki minun nimeni hihassa! Aivan mielettömän hieno muisto! :P

Minä puunaamassa Lumikkia sunnuntain juhlanäyttelyssä. Päälläni Nordic Staff -paita.

Näyttelypaikkana oli siis koulurakennus ja itse tapahtuma oli sen jumppasalissa. Kaniyhdistykseltä oli lainattu näyttelyhäkit, jotka oli numeroitu järjestykseen luettelon mukaan. Eli marsuni eivät olleet todellakaan vierekkäin, mutta eipä se haitannut. Näytteilleasettajille oli ilmaista heinää tarjolla ja hukutin marsuni siihen. Laitoin vielä kankaita ja riippumattoja mussukoitteni suojaksi, jotta stressi olisi minimissä sen suhteen.

Näyttelyt menivät melkoisessa hulinassa juosten pää kolmantena jalkana pitkin poikin. Onneksi kaikki marsut tuli vietyä tuomareille melkein ajoissa. :D Laitetaanpas seuraavaksi näitä arvosteluja:

UML:

  • Lumikki: Hyvä ryhti, korvat ja silmät kohtalaiset, turkin suuntaus hyvä, turkin laatu kohtalainen ja pehmeä takaa, tiheys kohtalainen, kunto hyvä. (Ian Reynolds)
  • Heidi: Lovely head & ears, eyes nice and clear, well sett, coat texture very soft but might come with age, fair rosettes on rear, nice on saddle but out of line, ridges soft but well formed, mane & head furnishings very nice, condition nice. 1/6+SERTI+JUN-ROP (Emma Sharp)
  • Bianca: Good head & body shape, ears and eyes good, texture weakened by ridges, rosettes fair to rear, in line to saddle, but slightly uneaven shape, ridges to rear but wheak, mane & head furnishings nice but soft in texture, condition nice of age. 3/5 (Emma Sharp)
  • Gloria: Nice head & eyes & ears, coat texture fair, double rosette on rear, slightly open rosettes on saddle, ridges need more grooming, mane & head furnishings lovely, condition good. (Emma Sharp)
  • Kalle: Good head & eyes & ears, coat texture fair, rosettes run on rear, nice rosettes on saddle, ridges nice, mane & head furnishings nice, condition little light. 5/8 (Emma Sharp)

PET (Janiika Toivoniemi):

  • Kalle: Voisi olla massakkaampi (-2), turkki puhdas ja kiiltävä, hieman karvanlähtöä (-1), korvat puhtaat, kynnet ok, tassunpohjat hieman kovat (-1), rasvarauhanen puhdas, hampaat puhtaat, kiltti käsitellä (-1), hauska aby. 95p
  • Bianca: Todella lihaksikas, lupaava kehitys (-2), turkki puhdas, hieman karvanlähtöä (-1), korvat puhtaat, silmät kauniit, kynnet hyvin leikatut, tassunpohjat hieman kovat (-1), hampaat puhtaat, hieman jännittynyt (-2), utelias, ihanan vaihteleva väri abyllä. 93p
  • Lumikki: Hyvä massa (-1), turkki puhdas, korvat puhtaat, tassunpohjat hieman kuivat (-1), kynnet tasaisesti leikattu, rasvarauhanen hieman kuiva (-1), hampaat puhtaat, käsiteltävyys (-1) kiltti & juttelee, hellyyttävä naaras. 96p
  • Gloria: Todella hyvässä massassa, lihaksikas, sopusuhtainen (-1), turkki puhdas & kiiltävä, hieman karvanlähtöä (-1), korvat puhtaat, silmät kauniit ja kirkkaat, kynnet tasaisesti leikatut, tassun pohjat hieman kovat (-1), rasvarauhanen puhdas, hampaat puhtaat, kiltti käsitellä (-1), kaunis neitokainen. 96p

Eli hyvin meni molemmat luokat. :) Heidi kutsuttiin junnu BIS pöytään, mutta ei sijoittunut siellä. PPM-pöytään kutsuttiin Lumikki ja Gloria. Taisivat olla samaan aikaan, koska en muista pitäneeni pet-tyttöjäni pöydällä ollenkaan. :D Pidän teitä vielä hetken jännityksessä ennen kuin paljastan mitä PPM-pöydässä tapahtui.. ;)

Palkinnot olivat aivan mielettömän hienoja. Oli pokaalit BISsiin, junnu-BISsiin ja PPM:ään. Ruusukkeetkin olivat melkein naamani kokoisia ja todella hienoja. Toivoin kovasti, että saisin yhden pokaalin. Vaikka sitten pienimmän, kunhan saisin. :) Tavarapalkintojakin oli paljon. Oli Festivalia (yök), kaiken maailman tikkua, suolakiveä, karstaa, kassia jne jne jne. Väliaikakisan palkinnotkin olivat kerrassaan upeita. Jaoimme 4 hienoa ruusuketta (samanlaisia kuin Grand Galassa PPM) ja vaikka minkälaista tavarapalkintoa. Oli hienoa kun pystyi jakamaan kerrankin avokätisesti palkintoja! :)

Väliaikakilpailuna meillä oli tosiaan pukukilpailu, johon tuli paljon osallistujia. Kokeilimme tällä kertaa yleisöäänestystä voittajan ratkaisemisessa ja pyysimme Ian Reynoldsia valitsemaan hänen suosikkinsa. Olin ihan täpinöissä jakamassa ihmisille äänestyslappuja, joten en ehtinyt katsella pukuja ollenkaan. Voittajaksi tuli kuitenkin rosvo, joka oli sekä yleisöäänestyksen voittaja että tuomarin suosikki. :)

Ja sitten siihen PPM-pöytään. Katsoin jossain vaiheessa, että marsuja on pöydällä vain joku viisi ja niistä kaksi oli minun. Toiveikas olin, mutta eihän sitä ikinä tiedä jos tuomari on vaikka ensin pudottanut parhaimmat pois pöydältä. Sitäkin on nimittäin tapahtunut. Päättelin kuitenkin, että Lumikki "putosi" pöydältä ennen Gloriaa.

Kuuntelin jännittyneenä kun Janiika jakoi palkintoja. Lumikki ja Gloria saivat molemmat kupat eli vaaleansiniset ruusukkeet. Seuraavaksi oli vuorossa PPM-sijojen jako. "PPM10.... Amarillon Doris Day!" Jeeee! Minun Lumikkini oli Nordicin kymmenenneksi paras pet-marsu! :D Ja sain pokaalin! Ja hienon ruusukkeen! Seuraavaksi odottelin jännittyneenä, että miten Gloria sijoittui. Marsuja vain meni ohi, eikä Gloriaa kuulunut. Olisiko se sittenkin pudonnut aikaisemmin? Saisiko se mitään? Enää oli kaksi marsua jäljellä. "Ja päivän toiseksi tuli skinny.." Okei, ei ollut Gloria toinen. Hmm. Ei se VOI olla ykkönen. :o Ei vaan voi. Ei se varmaan sijoittunutkaan. Mutta...voisiko sittenkin olla? "Ja päivän ehdottomasti paras marsu...WINNIEPIG'S GLORIA!" Laitoin kädet suuni eteen ja silmäni varmasti laajenivat lautasen kokoisiksi. Kävelin kohti Janiikaa ja kuulin kun kaikki hurrasivat. Aida kiljui "Hyvä Eva!!" Kaikki hymyilivät ja mä olin ihan shokissa. Janiika onnitteli mua ja ojensi palkinnot. Ihan jumalattoman suuri pokaali! Vein Glorian palkinnot siihen mihin olin jättänyt edelliset. Meinasin itkeä onnesta. Meinasin pyörtyä! Puristin pokaalia epäuskoisena ja nauroin "Mitä ihmettä??! :D Ei voi olla!!" Moni tuli onnittelemaan ja kai halaamaan. En muista, olin tosiaan ihan pihalla.. En ole koskaan ollut noin onnellinen. En koskaan. Huumaavan ihana olo. Itku meinaa tulla jo pelkästä muistelusta.. :'D "Onnittelut kaikille palkituille ja erityisesti Evalle isot onnittelut, oli hieno nähdä kuinka aidosti olit onnellinen voitosta =)" Tämäkin kommentti toi niin ihanan lämpimän olon sisälleni..

Okei, on palattava maan pinnalle, jotta voin kirjoittaa tämän kirjoitukseni loppuun. :D Eli, Nordicin jälkeen illalla oli juhlaillallinen ja iltaohjelmaa. Tulimme illalliselle sen verran myöhässä, että emme kuulleet aloitusta.. :( Ruoka oli ihan hyvää, mutta ei kyllä 25€ arvoista.. Kuuluikohan siihen alkoholijuomat? Noh, en minä alkoholia olisi muutenkaan juonut varmaan. Ruokailun jälkeen jaettiin tuomareille tuliaisia lahjaksi ja Minna Alanderille lahja näyttelyn organisoimisesta. Lisäksi "julistettiin" Ruotsi Nordicin voittajaksi. Ensi vuonna Nordic on Ruotsissa ja maltan tuskin odottaa sitä! Jens Lindgren kuulemma organisoi sitä, joten mahtaa olla hienoa luvassa! :)

Sitten oli biletyksen aika. Minä en kovasti biletyksestä välitä ja kun seuraavana päivänä piti herätä aikaisin tarkastamaan eläimiä niin en kauaa joukossa viihtynyt. Kävin katsastamassa Fast Elephant -nimisen livebändin, joka oli palkattu soittamaan, mutta ne soittivat niin kovaa etten päässyt nauttimaan musiikista. :| Muuten soittivat hyvää musiikkia, mutta ei sitä väsyneenä sormet korvissa jaksanut kuunnella. Huoneeseen siis ja suihkun kautta nukkumaan.

Seuraavaksi juhlanäyttelyn kimppuun! Aloitetaan marsujeni tuloksista:

UML:

  • Lumikki: Good body & type, good eyes & ears, coat direction fail in sides, coat texture soft, density fair, condition soft. 5/6 (Jayne Davey)
  • Heidi: Ruumiinmuoto hyvä, korvat ja silmät hyvät, turkin laatu ok, ruseteissa hyvät keskustat, saisi olla syvemmät, harjoissa vääntymää, päänkoristelu ja harjat hyvät, kunto hyvä. 2/5 (Katja Kivipuro)
  • Bianca: Hyvä kroppa, korvat ja silmät hyvät, takaharja hyvä, etuharja vino, muita harjoja saisi olla enemmän, päänkoristelu ja harjat hyvät, kunto erittäin hyvä. 7/7 (Katja Kivipuro)
  • Gloria: Ruumiinmuoto erittäin hyvä, korvat ok, silmät hyvät, turkin laatu melko hyvä, rusetit melko hyvin linjassa, mutta avoimet, harjoja saisi olla lisää, päänkoristelu ja harja hyvä, kunto erittäin hyvä. (Katja Kivipuro)
  • Kalle: Ruumiinmuoto hyvä, kaipaa massaa, korvat ja silmät hyvät, turkin laatu hieman pehmeä, rusetit linjassa ja hyvät keskustat, harjoja saisi olla lisää, harjat melko suorassa, päänkoristelu ja harja hyvä, kunto hyvä. 3/8+SERTI (Katja Kivipuro)

PET:

  • Kalle: Condition very good, lovely texture of coat, ears very good, eyes exelent, very clean feet and clipped nails, rasvarauhanen clean, teeth exelent, quite friendly, weagy. (Carol Sharp)
  • Bianca: Very good condition, nice coat texture, nice ears, clear eyes, slightly nirty nails, rasvarauhanen clean, nice sharp teeth, fairly easy to handle, pretty sow, nibbler. (Emma Sharp)
  • Lumikki: Nice weight, fit pig, slightly stained under, nice clear ears, bright eyes, fair feet and nails, rasvarauhanen not greasy, fair teeth, friendly, needs some more handling, marshmallow! (Emma Sharp)
  • Gloria: Good weight, nice texture to coat, slightly scurfy, good ear, eyes bright, nicely clipped nails, clean feet, rasvarauhanen not greasy, clean teeth, fairly handleable, regal pig, licker. (Emma Sharp)

Eli tämä päivä ei mennyt läheskään niin hyvin kuin edellinen, mutta eipä se haittaa. :) Sääli kun ei saatu pet-luokassa pisteitä, mutta ei voi mitään. Jännä nähdä ulkomaalaisten arvostelevan pet-luokassa! :P Ulkomuotoluokassa olisi ollut kiva saada Heidille toinen serti kun arvostelu oli ihan hyvä, mutta onhan se vielä pieni. Kyllä Katja tietää antaa ja olla antamatta. :)

Sain siis olla sunnuntain rauhassa. Väliaikakilpailunkin pitäminen meni ihan rutiinilla jo. Tällä kertaa oli omenansyöntiä ja kolme palkittiin hienoin ruusukkein ja tavarapalkinnoin. :) Omenansyönnin ykkönen oli sama kuin eilisen pukukilpailun voittaja! :D Hyvin on siis petrattu väliaikakilpailuja varten. ;)

Pet-luokan palkintojenjakoa en seurannut niin aktiivisesti kun se ei minua koskenut. Kirjoitin samalla puhtaaksi jotain. Kuulin myöhemmin, että Aidan Marsesteri oli PPM2 ja sai viimeisen eliittikorttinsa! :) Sitä onkin metsästetty vaikka kuinka kauan. EPET MARSESTERI! Onneksi olkoon Aidalle, Mikalle ja Marsesterille! :) Vielä kun Ruotsista saa yhden silverpet-tarran niin Marsesteri valmistuu vielä Guld Petiksikin!

Carolina tuli hakemaan kolmen jälkeen minua poikaystävänsä kanssa. BIS oli käynnissä ja minä pakkailin tavaroitani sillä välin. Olisin halunnut jäädä siivoamaan, mutta kuskilla oli kova nälkä ja kiire kotiin. Noh, auttelin kuitenkin viikonloppuna niin paljon, että voisin lähteä hyvin mielin. ABC:n Hesburgerissa kävimme pikaisesti syömässä ja jatkoimme sitten matkaa.

Oli kyllä hyvä, että lähdimme aikaisin, koska jouduimme seisomaan moottoritiellä lähemmäs tunnin. Jossain tunnelissa oli sattunut onnettomuus ja liikenne meni siltä osin poikki. Me olimme liian lähellä onnettomuuspaikkaa, joten poliisi ei ollut vielä ehtinyt tulla ohjaamaan liikennettä pois. Jossain vaiheessa soitin Antille ja kysyin tilannetta ja sitten päätimme lähteä piennarta ja kiihdytyskaistaa pitkin pois. Kiertotietä pitkin palasimme sitten ykköstielle ja pääsimme lopulta Helsinkiin asti. Tavaraa oli vaikka kuinka, mutta sen purkamisessa autosta ei mennyt kauaa. Loppu illan vaihtelinkin lähes kaikki marsulani purut, koska laumajärjestyksemme meni uusiksi Lumikin urokselle menon takia. Uudet laumat sopeutuivat melko kivuttomasti yhteen - onneksi.

Vieläkin on tavaraa purkamatta ja pokaaleille pitää etsiä edustavat paikat, mutta eiköhän tämä tästä. :) Flunssa vei mukanaan ja en nyt pariin päivään ole ollut töissä. Josko huomenna pääsisi jo..

Kiitos kaikille mukavasta näyttelyviikonlopusta!

Gloria ja palkinnot


Lumikki ja palkinnot

maanantai 31. elokuuta 2009

Marsuviikonloppu ja PiNan Elonäyttely '09

Perjantaina lähdin puoli kuuden aikaan junalla Tamperetta kohti. Aida haki minut Tampereen asemalta ja suunnistimme Ikaalisiin. Pääsin vihdoinkin katsomaan Aidan ja Mikan uutta asuntoa ja ennen kaikkea marsuhuonetta! On se hieno ja marsula täynnä elämää. :) Illalla syötiin Mikan tekemää perunamuussia (nom nom nom....)

Lauantaina aamupäivällä puunattiin marsuja Pinan näyttelyitä varten ja sitten lähdettiin Aidan kanssa Ideaparkkiin shoppailemaan. Satoi vettä ja mulla oli tietenkin reikä kengän pohjassa eli sukka kastu aivan läpimäräks kylmästä vedestä. Noh, heti vaan uusia kenkiä ostamaan ja ostin Mekasta punaiset tennarit, jotka maksoi 15€. Kaupoista tarttui mukaan myös 2 punaista lankakerää mun tulevia legginssejä varten (Aida lupasi tehdä), 2 pussia Lottieta ja vihreä pitkä neulepusero isolla kauluksella. Aida osti kengät ja kehykset. Voi olla, että joku tavara unohtui, mutta ei voi mitään. Käytiin välipalalla Arnoldsissa syömässä Bagelit, minä söin savulohella ja Aida savuporolla.

Takaisin tullessa vastaan tuli yhteensä kuusi poliisiautoa pillit päällä! Eikä me vieläkään tiedetä, että mitä siellä oli tapahtunut. Kerrassaan mystistä. :D Illalla syötiin tortilloja saunan jälkeen - nam!

Aamulla olikin aikainen herätys minun mittapuulla. Vähän yli kuusi nousin ylös ja kävin pakkaamassa marsut ja loput tavaroistani. Seitsemän aikaan lähdimme kohti Lempäälää. Paikalle saavuttuamme Aida ja Mika alkoivat pystyttää Aidalle myyntikaarta, jonka hän oli tehnyt päättötyönään.

Näyttelypaikka oli mukava. Sain luettua aika paljon mun Twilightia kun ei ollu niin montaa eläintä näytettävänä. Ihan hyviä pisteitäkin me saimme, mutta jäi ärsyttämään kun en putsannut Biancan korvia tarpeeksi hyvin ja siitä meni sitten turhia pisteitä. :( Kun olin ajatellut, ettei nää pienet kuitenkaan pärjää kun ovat vielä niin pieniä, mutta pärjäspä ne ihan hyvin. Ideana oli vaan harjotella näyttelyitä ja laudalla oloa ihmishälinässä.

PiNa on tietääkseni harvoin järjestänyt marsuille väliaikakilpailuja, joten nyt pidettiin Aidan kanssa niitä jopa kaksin kappalein. Marsujen kurkunsyönnissä palkitsimme 8 ja marsuaiheisessa tietokilpailussa palkittiin kaikki jotka saivat 6 pistettä kymmenestä tai enemmän. Kupat jälkimmäisessä annettiin marsuaiheisestä piirroksesta vastauspaperissa ja oikeasta vuosiluvusta mitä tehtävässä haettiin. Toivottavasti tästä "uudesta" väliaikakilpailusta pidettiin. :)

Mutta meidän marsujen näyttelytulokset:

Heidi 3kk 94p (pisteitä meni ku oli melko massaton ja pieni)
Bianca 3kk 94,5p (korvat oli likaiset.. ;/)
Gloria 16kk 93,5p (olisi voinut olla kiinteämpi)
Lumikki 16kk 93,5p (olisi voinut olla kiinteämpi)
Kalle 35kk 95,5p + PPM4 (hilsettä)

Sain Carolinalta kyydin kotiin Helsinkiin. Mukana oli myös Linda. Matka sujui hyvin ja nopeasti syvällisiäkin asioita keskustellen. Todella mukava kotimatka oli :) Kotiin päästyäni olinkin sitten ihan PuhkiPoikkiPinossa. x)

Kuvia näyttelyistä: http://s257.photobucket.com/albums/hh203/tavutus/Nayttelyt/PinaSyys-09/