maanantai 31. elokuuta 2009

Marsuviikonloppu ja PiNan Elonäyttely '09

Perjantaina lähdin puoli kuuden aikaan junalla Tamperetta kohti. Aida haki minut Tampereen asemalta ja suunnistimme Ikaalisiin. Pääsin vihdoinkin katsomaan Aidan ja Mikan uutta asuntoa ja ennen kaikkea marsuhuonetta! On se hieno ja marsula täynnä elämää. :) Illalla syötiin Mikan tekemää perunamuussia (nom nom nom....)

Lauantaina aamupäivällä puunattiin marsuja Pinan näyttelyitä varten ja sitten lähdettiin Aidan kanssa Ideaparkkiin shoppailemaan. Satoi vettä ja mulla oli tietenkin reikä kengän pohjassa eli sukka kastu aivan läpimäräks kylmästä vedestä. Noh, heti vaan uusia kenkiä ostamaan ja ostin Mekasta punaiset tennarit, jotka maksoi 15€. Kaupoista tarttui mukaan myös 2 punaista lankakerää mun tulevia legginssejä varten (Aida lupasi tehdä), 2 pussia Lottieta ja vihreä pitkä neulepusero isolla kauluksella. Aida osti kengät ja kehykset. Voi olla, että joku tavara unohtui, mutta ei voi mitään. Käytiin välipalalla Arnoldsissa syömässä Bagelit, minä söin savulohella ja Aida savuporolla.

Takaisin tullessa vastaan tuli yhteensä kuusi poliisiautoa pillit päällä! Eikä me vieläkään tiedetä, että mitä siellä oli tapahtunut. Kerrassaan mystistä. :D Illalla syötiin tortilloja saunan jälkeen - nam!

Aamulla olikin aikainen herätys minun mittapuulla. Vähän yli kuusi nousin ylös ja kävin pakkaamassa marsut ja loput tavaroistani. Seitsemän aikaan lähdimme kohti Lempäälää. Paikalle saavuttuamme Aida ja Mika alkoivat pystyttää Aidalle myyntikaarta, jonka hän oli tehnyt päättötyönään.

Näyttelypaikka oli mukava. Sain luettua aika paljon mun Twilightia kun ei ollu niin montaa eläintä näytettävänä. Ihan hyviä pisteitäkin me saimme, mutta jäi ärsyttämään kun en putsannut Biancan korvia tarpeeksi hyvin ja siitä meni sitten turhia pisteitä. :( Kun olin ajatellut, ettei nää pienet kuitenkaan pärjää kun ovat vielä niin pieniä, mutta pärjäspä ne ihan hyvin. Ideana oli vaan harjotella näyttelyitä ja laudalla oloa ihmishälinässä.

PiNa on tietääkseni harvoin järjestänyt marsuille väliaikakilpailuja, joten nyt pidettiin Aidan kanssa niitä jopa kaksin kappalein. Marsujen kurkunsyönnissä palkitsimme 8 ja marsuaiheisessa tietokilpailussa palkittiin kaikki jotka saivat 6 pistettä kymmenestä tai enemmän. Kupat jälkimmäisessä annettiin marsuaiheisestä piirroksesta vastauspaperissa ja oikeasta vuosiluvusta mitä tehtävässä haettiin. Toivottavasti tästä "uudesta" väliaikakilpailusta pidettiin. :)

Mutta meidän marsujen näyttelytulokset:

Heidi 3kk 94p (pisteitä meni ku oli melko massaton ja pieni)
Bianca 3kk 94,5p (korvat oli likaiset.. ;/)
Gloria 16kk 93,5p (olisi voinut olla kiinteämpi)
Lumikki 16kk 93,5p (olisi voinut olla kiinteämpi)
Kalle 35kk 95,5p + PPM4 (hilsettä)

Sain Carolinalta kyydin kotiin Helsinkiin. Mukana oli myös Linda. Matka sujui hyvin ja nopeasti syvällisiäkin asioita keskustellen. Todella mukava kotimatka oli :) Kotiin päästyäni olinkin sitten ihan PuhkiPoikkiPinossa. x)

Kuvia näyttelyistä: http://s257.photobucket.com/albums/hh203/tavutus/Nayttelyt/PinaSyys-09/

keskiviikko 26. elokuuta 2009

D-poikue

Vaihteeksi vähän ilouutisiakin. :) Minulla oli siis eilen 20-vuotis syntymäpäivä ja marsuilla olikin minulle hieno lahja - marsuvauvoja! Eilen siis syntyi D-poikue yhdistelmästä Öringegårdens Cappuccino "Cilja" (aby de golden roan) ja FIN MVA Nikean Jämä (aby tsw.) Vauvoja syntyi 2, tyttö ja poika, joista poika oli kuollut. Molemmat poikaset ovat väriltään tsw; poika suurimmaksi osaksi mustaa ja naaras suurimmaksi osaksi valkoista. Naaralla on toinen poski musta ja toinen golden. :) Lähestulkoon kokonaan valkoinen siis. Todella kaunis tyttö!

Lisää kuvia tytöstä:

http://i257.photobucket.com/albums/hh203/tavutus/IMG_0580.jpg
http://i257.photobucket.com/albums/hh203/tavutus/IMG_0579.jpg
http://i257.photobucket.com/albums/hh203/tavutus/IMG_0576.jpg
http://i257.photobucket.com/albums/hh203/tavutus/IMG_0572.jpg
http://i257.photobucket.com/albums/hh203/tavutus/IMG_0584.jpg
http://i257.photobucket.com/albums/hh203/tavutus/IMG_0592.jpg
http://i257.photobucket.com/albums/hh203/tavutus/IMG_0601.jpg

Kuolleesta poikasesta voi katsoa seuraavia kuvia jos tahtoo:
http://i257.photobucket.com/albums/hh203/tavutus/IMG_0604.jpg
http://i257.photobucket.com/albums/hh203/tavutus/IMG_0605.jpg
http://i257.photobucket.com/albums/hh203/tavutus/IMG_0607.jpg

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Jämän turvonnut korva

(Kuvia laitan myöhemmin jos saan ne ulos kännykästäni..)

Jämällä turposi korva ihan umpeen ja mentiin sitten 6.8. Haumauhun näyttämään korvaa Pilvi Lassilalle. Seuraavassa lukee mitä Jämälle tehtiin.

"Tarkastus oikean korvalehden turvotuksen takia. Oikeassa korvalehdessä ns. verikorva eli othematooma eli verenpurkauma korvalehden sisällä. Kevyessä sevofluraanirauhoituksessa korvalehti punktoitiin tyhjäksi. Korvakäytävät molemmin puolin kunnossa. Jämä sai pistoksina antibioottia ja kipulääkettä."

Noh, sinne meni 81€ ja korva näytti operaation jälkeen hyvältä. Mutta vielä mitä! Seuraavana aamuna/päivänä korva oli yhtä lailla turvoksissa.. -.- Soitettiin sitten Haumauhun ja Pilvi sanoi, että seurataan nyt korvaa viikko ja sitten mennään sinne uudestaan jos turvotus ei laske.

Eikä se laskenu. Sain ajan sitten vasta 22.4. mutta minkäs teet kun koulussa ja töissä pitää käydä..

"Verikorvan jatkohoitoa. Kevyessä narkoosissa korvalehden sisällä oleva veri ja verihyytymä on poistettu. Uusiutumisen ehkäisemikseksi korvalehti on tikattu, jotta korvalehti arpeutuisi eikä siihen jäisi onteloa. Tikit poistetaan 3 viikon kuluttua. Tukihoitona Jämä on saanut nestehoitoa nahan alle, antibioottia, kipulääkettä, B-vitamiineja, Primperania suoliston toiminnan ylläpitoon sekä herätteen." Saatiin myös erillinen heräämiseen liittyvä moniste.

Tähän lystiin menikin sitten 116€ lisää. Sit vielä se tikin poisto tulee varmaan olee joku 50€ lisää.. Pojalla on nyt tosiaan komeat 5 tikkiä korvassa. :D

Ei oo tää marsuilu mitään halpaa huvia.. x)

torstai 23. heinäkuuta 2009

Aapon hautaus

Tänään Aapo pääsi haudan lepoon vihdoinkin. Tarkoitus on hoitaa hautakivi sekä lyhty haudalle ja ehkä myös valokuva kehyksineen Aaposta. Joku päivä haluan käydä laittamassa tota hautaa vielä kauniimman näköiseksi. Siellä Eläinten hautausmaalla oli muutenkin todella kauniita hautoja. Osa haudoista oli kyllä vanhoja eikä niitä oltu hoidettu aikoihin. Toi hauta oli just sellanen vanha ja sitä piti raivailla aikamoisesti et siitä saatiin tuollainen..

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

RIP Aapo

Aapo ei enää jaksanut vaan hetki sitten kuoli syliini..


Niin äkkiä lähdit luotani pois,
pois sinne taivaaseen.

Niin paljon jäi sanomatta,
sanomatta sekin miten
tärkeä olet minulle.

Ja sekin kuinka paljon
sinua rakastan.

Enää olet vain sydämessäni
ja muistona mielessäni.


FIN MVA Absolute Poppets Gold Jewerly

15.5.2006. - 19.7.2009.


Diaesitys Aapon elämästä (click)

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Aapo sairastaa

Tulimme torstaina Kreikasta ja eilen huomasin, että Aapo hengittää vaikeasti. Hengitys oli ikään kuin pinnallista ja terävää, pitkä sisäänhengitys ja nopea puuskahdus uloshengitystä. Soitin eilen Haumauhun ja sain ajan tälle päivälle. Tutkimuksessa selvisi, että Aapolla on hengitystieinfektio ja saimme antibioottikuurin. Toipuminen on epävarmaa ja Aapo ei haluaisi millään ottaa lääkettä.. Pelkään pahinta, mutta poika on ainakin nyt melko pirteä olosuhteisiin nähden.

maanantai 29. kesäkuuta 2009

Bye Bye BB

Tehtiin eilen pieni retki autolla Vantaan Tikkurilaan ja tavattiin Aida siellä. Aidalla oli mulle Saksasta tuotu iso kuuden marsun puluboxi ja valkoiseksi maalattuja taikakuutioita. Minulla oli Aidalle 2 aaltomuovilevyä ja 2 marsua. Milka (Alkupala) lähti uudestaan sulhoilemaan, koska ei ollut tiinehtynytkään Artusta. Milkan sisko (Apupala) juuri pyöräytti samasta uroksesta hienoja poikasia. :)

Milkan lisäksi Aida otti BB:n (Bubble Babblen) mukaansa. Kotona meni laumajärjestys uusiksi, koska Lumikin laumakaverit tosiaan lähtivät Aidalle. Pistin meidän kastraattipojan, Remun, Lumikin kaveriksi ja siitäkös Bianca sai hepulin: "MISSÄÄÄÄ ON MUN ISIIII?!" Surkeaa kuikutusta isille, joka on vain kerrosta ylempänä hölmistyneenä näistä tunteenpurkauksista.

Tällee vielä ihan Off Topic kerrottakoon, että B-poikueen lapset pitivät Remua jonkinlaisena kiipeilytelineenä. En ole aikaisemmin nähnyt tällaista järjestäytynyttä kiipeilyä toisen marsun päällä, mutta kaipa Remu on niin vakaa fyysisestikin, että sen päällä kelpaa keikkua. :D