Näytetään tekstit, joissa on tunniste Electra. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Electra. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. toukokuuta 2012

Uni tuli taloon!

"Meidän perheeseen tuli uusi kaveri tänään. Sen nimi on kuulemma Uni ja se näyttää ihan erilaiselta verrattuna meihin muihin. Eikä sillä ole rusetin rusettia!


Me kaikki oltiin ihan hölmistyneitä, että mikä tämä uus solakka neiti täällä meidän laumassa on, mutta sitten emäntä hämäs meitä antamalla porkkanaa, heinää ja kupit täyteen pellettiä. Silloin me unohdettiin, että kaikki ei ookkaan niin ku ennen vaan, että meidän joukossa on joku vieras! Ruualla on vaan tapana aina tulla asioiden edelle..


Sitten se omituisennäköinen marsu alkoi komentaa meitä! Siis kuvitelkaa, tulee toisten kotiin ja alkaa rähinöimään! Meidän laumanjohtaja pelästyi tulokasta niin paljon, että tunki riippukeinuun piiloon. No olipa siinä meilläkin johtaja.. Heti ensimmäisen vastaantulijan tultua tulee pupu (vai marsu?) pöksyyn!

 
Onneksi meidän akkalaumassa on sentään yksi mies (vaikka se onkin palliton..) Orion otti sitten luulot pois tältä tulokkaalta. Eihän toisten kotiin sovi tuollain tulla..

Uni ja Orion vähän jutteli keskenään ja huomattiin et täähän on aikamoinen väärinkäsitys. Eihän Uni olekkaan mikään pahis - sitä vaan pelotti ja sen takia se alkoi rähinöimään meidän kanssa!


Uni viihtyi aikalailla omissa oloissaan pitkän aikaan. Sitä varmaan jännittää tulla meidän kanssa puuhailemaan. Mä kävin vähän tekemässä tuttavuutta jo ensimmäisen tunnin sisällä ja lipaisin pari kertaa korvastakin toivottaakseni tulokkaan tervetulleeksi! :)


Kendra sen sijaan pysytteli pitkään omissa oloissaan.. Pah, sanon minä! Eihän tuosta laumanjohtajaksi ole! Ne oli ne raskausajan hormonihöyryt, joiden varjolla se meidän laumanjohtajan tittelin alunperin voitti..
 

Pian Uni ottikin jo ensimmäiset nokkaunetkin kun oltiin saatu enimmät jännitykset purettua.



Orion vahti silmä tarkkana, että uusi naikkonen pysyy jatkossa kurissa ja nuhteessa. Hyvä, että on yksi kukko kanalassa pitämässä jöötä.. Emäntä kävi tuomassa Unille palasen porkkanaa kun se värjötteli tuolla kulmassa, mutta Orion kävi sen syömässä. Eihän me mitään armopaloja muille anneta! Hakekoon itse jos haluaa porkkanaa, mokoma.

*pus* Kavereiden korvia on kiva pusutella!


Hah. Hehtaarin kokoinen häkki ja jokainen on eri kulmassa! Uni ja Orion oikealla ylhäällä, Valeria oikeassa kulmassa, Sanna seuraavassa vapaassa kulmassa, Viivi vasemman heinäseimen takana ja Kendra lähellä vasenta juomapulloa.

Löydätkö muuten missä minä olen? Sehän vaatii sen, että tiedät, kuka tämän tekstin on kirjoittanut, joko arvaat? ;)


















Minä, Electra!"

lauantai 24. maaliskuuta 2012

B-pojilla ongelmia :(


Otinpa kuvia uudella kamerallani ja napsasin kuvan Electrastakin. :)

Marsuilla menee ihan hyvin, paitsi että Boogeyman ja Black Out ovat alkaneet ottaa yhteen. Boogeymanilta löysin jo rupia ja korvastakin oli jo palanen napattu.. Mullahan on nää pojat myynnissä ja etsivät loppuelämän kotia, jossa ei ole naaraita. Hirvittää kyllä, että mitä jos nuo rupeavat oikeasti tappelemaan.. Ostaisipa joku ihana ihminen ne pian.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Satunnaisia kuvia

Tulipa kuvailtua meidän katrasta tässä pari päivää sitten. :)


Ultrasound


Ultrasound hyppää


Ultrasonic


Luca


Boogeyman


Black Out & Boogeyman


Boogieman & Black Out


Orion


Electra


Electra


Electra


Meidän lilac-tyttöjä. Takana Eukko ja Electra, edess Vicious Valeria.


Isä ja pojat.


Vicious Valeria


Valeria


Laumaelämää


Electra


Victor


Victor


Victor


Vincent


Eufori

Ja ennen kun joku kysyy niin kyllä, Boogeymanilla ja Black Outilla on molemmilla kaihi. :( Valitettavasti tuohon poikueeseen tuli kolmelle poikaselle neljästä kaihi jo hyvin nuorena. Harmi. Myin nämä B-pojat 2009 keväällä ja ne palautuivat minulle viime syksynä omistajan muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Pojat vaativat tullessaan eläinlääkäriä, mutta nyt pikkuhiljaa he etsivät loppuelämän kotia. Pitäisin nämä herttaiset pojat muuten itse, mutta pelkään niiden alkavan tappelemaan kun minulla on näitä naaraitakin.. Pojat tulevat kyllä mainiosti toimeen ja ovat aivan ihania luonteeltaan! Selkeästi lemmikkimarsuja jokaista karvaa myöten! :) Boogeyman ei edes juokse karkuun kun sitä ottaa syliin ja Black Out antaa käsitellä miten vaan. Ihanat pojat! <3

lauantai 5. helmikuuta 2011

Vahinkopoikue!!

Pienoisia WTF-hetkiä elellään. Antti kävi hakemassa marsulasta marsun ja ojensi sen minulle. Jäin tuijottamaan tätä pientä brindleä ilmestystä kummissani. Se oli niin pieni. Eikä meillä pitäny olla brindlejä vauvoja, saatikka näin pieniä!! "Eikö täällä pitäny olla tämmöstä?" Antti kysy. "Ei.. Mistä sä tän otit??" Sit mentiin katsomaan ja todettiin, että Electra oli synnyttäny meille yllärivaaveja. Joskus aikoja sitten Antilla oli menny vahingossa marsut sekaisin ja muistaakseni Toivo oli päässy tyttöjen häkkiin. Ilmeisesti tää oli nyt tuon hairahduksen hedelmä.. En ees tienny et Electra oli tiine. Luulin vaan et se on tavallista tuhdimmassa kunnossa.. :42: Kylläpä on hölmö olo. Pitihän se meilläkin sattua.. :52: Ja ite ihan syytön koko äksidenttiin!


Tosiaan kaksi pikkuista palleroa löytyi. Brindle uros ja black/white (valkoista vain yhdessä tassussa) naaras. Molemmat lemmikkitasoisia ja jos Toivo on isä niin sit kans todella sisäsiitettyjä.. Toivo on nimittäin Electran veljen poika. Miten tämmöisiä edes kehtaa myydä? Vaikutan varmaan tosi hyvältä kasvattajalta..

Brindle on uros O'Brien ja black/white naaras on O'Hara.


O'Brien


O'Brien


O'Brien


O'Hara, vain tuo yksi tassu on valkoinen. Muuten tyttö on musta. :)


O'Hara


O-vauveliinit

keskiviikko 10. marraskuuta 2010