maanantai 29. kesäkuuta 2009

Bye Bye BB

Tehtiin eilen pieni retki autolla Vantaan Tikkurilaan ja tavattiin Aida siellä. Aidalla oli mulle Saksasta tuotu iso kuuden marsun puluboxi ja valkoiseksi maalattuja taikakuutioita. Minulla oli Aidalle 2 aaltomuovilevyä ja 2 marsua. Milka (Alkupala) lähti uudestaan sulhoilemaan, koska ei ollut tiinehtynytkään Artusta. Milkan sisko (Apupala) juuri pyöräytti samasta uroksesta hienoja poikasia. :)

Milkan lisäksi Aida otti BB:n (Bubble Babblen) mukaansa. Kotona meni laumajärjestys uusiksi, koska Lumikin laumakaverit tosiaan lähtivät Aidalle. Pistin meidän kastraattipojan, Remun, Lumikin kaveriksi ja siitäkös Bianca sai hepulin: "MISSÄÄÄÄ ON MUN ISIIII?!" Surkeaa kuikutusta isille, joka on vain kerrosta ylempänä hölmistyneenä näistä tunteenpurkauksista.

Tällee vielä ihan Off Topic kerrottakoon, että B-poikueen lapset pitivät Remua jonkinlaisena kiipeilytelineenä. En ole aikaisemmin nähnyt tällaista järjestäytynyttä kiipeilyä toisen marsun päällä, mutta kaipa Remu on niin vakaa fyysisestikin, että sen päällä kelpaa keikkua. :D

perjantai 26. kesäkuuta 2009

Shoping!

Tulipa tilattua marsuille kaikkea. Ensin tilasin Lemmikkiexpressistä ja sitten Eläinkeskuksesta. Kuten aikaisemmin sanoin, tarvitsin kuitupitoisia pellettejä ja nyt niitä sit on. :) Lisäksi oli kuivikkeet loppu, nyt on niitäkin.


Ostoslista Lemmikkiexpress:

- Kaksi 26kg purupaalia

- Kaksi 20kg puupellettisäkkiä

- Citruspupusäkki (4kg)

- Luomuheinä Olympia 2kg

- Neljä rabitinkuutiota gerbiileille


Ostoslista Eläinkeskus:


- Kolme ZuPreem Nature´s Promise Premium Guinea pig food -pellettipussia (2,3kg/kpl)

- Kaksi Genesis Guinea pig food -pellettipussia (1kg/kpl)

- Neljä Nature´s Promise Timothy Hay -heinää (0,4kg/kpl) - oli alennuksessa 50snt/kpl! ;)

- Puinen heinäseimi

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Lisää painopäiväkirjaa..

Taas tuli punnattua. Hurjasti on tullu massaa lähes kaikille.

Aapo 1150g (+35g)

Remu 1162g (+52g)

Orion 888g (+68g)

Cilja 965g (+43g)

Rosi 1104g (+52g)

Lumikki 1063g (-12g)

Gloria 947g (+107g)

Milka 941g (+31g)

BB 412g (+67g)

Bianca 452g (+77g)

B-tyttöjen kohtalo ja pelleteistä


BB


B-poikueen neitoset

Meni uusiks meidän B-poikueen tyttöjen tulevaisuus. Mun piti ensin myydä Bianca sijoitukseen ja BB Aidalle. Noh, Aida ei BB:tä pystynyt ottamaan JA Biancan "sijoitusomistaja" ei pysty ottamaan Biancaa. Ajattelin pitää nyt Biancan sitten kokonaan kotona, mutta BB etsii vielä uutta ihmistä. Kotisivuilla ja esimerkiksi Marsut.netissä on myynti-ilmoitus tytöstä.

Biancasta on kehittynyt todella upea abyneito. Rusetit tuntuu olevan paikoillaan eikä tuplia ole. Vielä jännätään harjojen kasvua ja turkin karkeutumista, mutta kyllä tää tyttö on hyvä :) Tytöillä on muutenkin tosi erikoinen luonne - kiljukauloja molemmat. :D Lähes koko ajan pitää kiljua vaikka ei olisi mitään syytä. Eipä tuo haittaa, koska marsujen äänet useimmiten on musiikkia mun korville. :)


Tarvikkeista ja rehuista

Pitäis käydä Petikon Mustissa ja Mirrissä katsastamassa Poistotuotteet. Jos sieltä löytyisi kivoja virikkeitä meidän possuille niin voisi noita vanhoja ja pissasimpia mökkejä heittää pois. Myös ajattelin metsästää Lottieta 18kg:n säkissä. Teurlings Chinchilla ja Altromin kasvatushan on meillä päärehuja, jotka tarvitsee hiukan kuitua seurakseen. Olen todennut Lottien hyväksi "lisärehuksi."

Tykkään kovasti pyöritellä näitä rehujen arvoja.. Taidan olla päästäni pimee. :D









Löysin Keskustan Eläinkaupasta Prestigen Duo Cavia -pellettiä 5€/1kg paketti. Pyörittelin pakettia kädessäni ja huomasin rasvaa olevan 5%! Ihan hirveästi rasvaa! Jäi ostamatta, vaikka muut arvot olivat ihan ok..

BTW, Altrominin arvoja on muutettu! Meillä on koko marsulan elinajan käytetty Altrominin kasvatusta jonka ravintoarvot ovat muuttuneet nyt rajusti..

Ennen: Proteiini 23%, Rasva 4%, Kuitu 19,5%

Nyt: Proteiini 23%, Rasva 5%, Kuitu 12%

Miksi nostaa rasvaprosenttia? Miksi laskea marsuille tärkeän kuidun määrää? Tämä marsula ei tämän säkin jälkeen enää Altrominin kasvatusta osta. Pet-versiossa on vielä hyvät arvot, mutta se on turhan kevyttä meidän tarpeisiin.


Pssst. Jos et ymmärrä näistä ravintoarvoista mitään, mutta haluaisit ymmärtää niin suosittelen tutustumaan Murmelin Marsulan kattavaan artikkeliin pellettien ravintoarvoista!

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Painopäiväkirjaa

Dodi. Tuli taas punnattua marsut ja seuraavaksi luettelen painot. Suluissa on erotus edelliseen (12.5.) punnitukseen.

Aapo 1115g (+45g)

Remu 1110g (-23g)

Orion 820g (+4g)

Cilja 922g (+4g)

Rosi 1052g (+24g)

Lumikki 1075g (-28g)

Gloria 840g (+2g)

Milka 910g (+40g)

Bubble Babble 345g* (+120g)

Bianca 375g* (+120g)


*=Edellinen punnitus 29.5.

lauantai 13. kesäkuuta 2009

Väki vähenee

Boogieman ja Black Out lähtivät äsken uuteen kotiinsa. Äidin tulee ikävä pikkupoikiaa. :(

Käytiin eilen Siuntiossa ostamassa Golden Grass -heinää. Kotona tajusin, että tuo onkin jotain säilöheinää.. Eli roskiin meni koko 20 kilon paali. :| Samasta paikasta ostin myös jotain olkipellettiä kuivikkeeksi. Oon melko toiveikas sen suhteen. :) Vielä en oo päässy kokeilemaan, mutta varmasti kerron myöhemmin kokeilustani.

Hakusessa on nyt vihreää heinää pikkupaaleissa.. Täytyy lähetellä sähköposteja pk-seudulla asuville tutuille ja kysyä, että mistä he hankkivat heinänsä.

tiistai 9. kesäkuuta 2009

RIP The Circle of Life

Siivotessani häkkiä löysin purujen seasta valkoista karvaa. Lumikki (Amarillon Doris Day) oli synnyttänyt yhden todella ison valkoisen poikasen. Painoa saattoi olla jopa noin 150-200g, koska poikanen ei ollut paljoa pienempi kuin meidän neliviikkoiset poikaset. Poikanen oli kuollut varmaan jo synnytyksessä. Lumikki oli jäljistä päätellen kovasti yrittänyt herätellä pikkuista enkä pystynyt edes sukupuolta tunnistamaan. Lumikki voi hyvin, mutta marsumamma (minä) vähän huonommin. Poikanen nimettiin The Circle of Lifeksi ("Elämän kiertokulku.")

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Puii

Oon tänään laitellut valmiiksi Black Outin ja Boogeymanin myyntipakettia. Oon kyllä melko ajoissa. :D Kirjotin myyntisopimukset valmiiksi, pussitin ruokaa ja laitoin kaikki muut paperit (sukutaulut, hoito-ohjeen yms.) valmiiksi muovitaskuun. Laitoin myös mainoksen Suomen Marsuyhdistyksestäkin jos vaikka Meri innostuisi liittymään sinne. :)

Pitäisi tehdä yksi artikkelikin loppuun; Syväluotaus marsujen tavaroiden hankintaan. Siitä tulee hieno ku valmistuu x) Sivuston puolelle ehkä tulee sitten siitä.

Suunnittelin tänään vähäsen kasvattajakatselmointi ryhmiäni. Tää B-poikue oli kerrassaan hyvätasoinen kasvattajakatselmointia ajatellen - voisin käyttää niistä periaatteessa ketä tahansa katselmoinnissa! :) Ei niistä sertimonstereiksi ole kyllä, paitsi ehkä Biancasta. A-poikueesta Apupala on ihan potentiaalinen, mutta Alkupalasta en tiedä.

Meillä odotellaan nyt Amarillon Doris Dayn rex vaaveja :) Masu on kasvanu huimasti, joten ei luulisi enää kauaa menevän. Lisäksi odotellaan Alkupalan mahdollisia lilac abyjä. Kaksi muutakin naarasta on nyt uroksella, mutta niillä kyllä vielä menee..